Lehdistä tarjouksia ja muuta kivaa

Tykkään ostaa halvalla ja alennuksella asioita ja tavaroita. En voi sille mitään, että jos näen jonkin tosi hyvän tarjouksen tai alennuksen, aika tulee mieleen, että enkö muka tarvitsisi tuota.

Tätä varten perustin tämän blogin. Tietysti saatan kirjoittaa muustakin kuin supertarjouksista tai ostoksista tai alennusten metsästämisestä, mutta en halua vuodattaa täällä muuten elämääni tai esimerkiksi parisuhdettani kuten monet omasta elämästään kertovat blogistit tekevät.

Kierrän aina alennusmyyntejä. Säästän niihin rahaa ja hamstraan ostoksia niin, että voin hankkia lähes kaikki alennusmyynneistä ja tarjouksista. Toisaalta nykyään esim netissä verkkokaupat käyttävät paljon alennuskoodeja, jotka lähentevät superalennusmyyntejä. Näin alemyyntien merkitys on oikeastaan pienentynyt. Silti jotenkin se tunnelma alekorien äärellä, se riemu, mikä syntyy siitä, että saa niin ja niin paljon säästettyä alennuksilla, tai se reimu joka syntyy siitä, että pienellä rahalla saa vaikka lapsille kassillisen hyviä vaatteita…!

Bongaan koko ajan myös lehtitarjouksia, koska niistä saa monesti tosi hyviä ilmaisia tilaajalahjoja. Mulle tulee esimerkiksi Lehtikuninkaanuutiskirje, jossa on uusimmat tarjoukset ja lisäksi seuraan Lehtitarjous-sivustoja joissa voi vertailla tilaajalahjoja. Harrastan paljon sellaisia lyhyitä tilauksia, esim kahta kolmea lehteä silloin kun niissä on hyviä tilaajalahjoja saatavilla. Esimerkiksi National Geographic-lehteä saa tosi edullisesti ja siinä on huippulahjat aina. Esim nyt sellainen Nano kuoritakki joka on tosi hyvä, mulla käytössä tosi paljon!

A005817_Muumimuki_Rakkaus

Tällaisen muumimukin sain viimeksi tilaajalahjana.

Tällaisissa lyhyissä lehtitilauksissa on huono puoli se, että niitä saa olla koko ajan perumassa. Tietysti lehtitalot haluaa aina myydä kestotilauksen, joka täytyy erikseen perua. Olenkin ottanut käytännön, että lopetan kestotilauksen aina heti, kun lasku lehdestä tulee ja samalla kun maksan laskun. Näin en ole unohtanut kuin pari kertaa. Siinä kyllä äkkiä säästämiset hupenee, jos tulee yksikään lehti oikealla hinnalla. Musta tuntuu että lehtitalot hinnoittelevat nämä yksittäin laskutettavat lehdet melko rankalla kädellä!

Joskus tilaan myös puhelinmyyjältä, mutta enimmäkseen tilaan itse netistä. Tämä siksi, koska en halua turhaa krääsää tilaajalahjoista, vaan tilaan vain sellaisia lehtiä jotka mua kiinnostaa ja joissa tulee lahjana sellainen tavara jota oikeasti tarvitsen ja haluan. Esimerkiksi sain just Luhdan laudeliinan mikä on ihana ja meillä on vaikka mitä vaatteita, lehtikoria, astioita, pari ihanaa laukkua jne… Koruja en halua koskaan, en tykkää käyttää sen kaltaista rihkamaa kuin tilaajalahjoissa on ja kaiken lisäksi en tykkää että ihmiset katsoo, että jaa sinulla on päälläsi tilaajalahjaksi saatu koru…

Supertarjouksia bongailen tietysti myös hotelleista ja matkoista netistä. Musta tuntuu, että nykyään tarjouksilla on vielä isompi merkitys kuin ennen. Ostaako kukaan mitään enää normaaliin hintaan? Ja onko tuotteita ja palveluita alettu hinnoittelemaan niin, että niin on lisätty se tarjous hinnan päälle, näin voi aina tarjota jotakin supertarjousta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 47 = 49